PÄRNU 2025

Kisa 1: ”Kun kalenteri kertoo kierrosajan ja tasapainotus on toiveajattelua.”

Oltiin hyvissä ajoin pelipaikalla – ehkä vähän liiankin hyvissä, kun ensimmäiseen ( ja ainoaan ) harjoitukseen lähdettiin renkailla, joiden pito oli lähinnä nostalginen muisto menneistä päivistä. Kierrosajat mitattiin sekuntikellon sijaan kalenterilla, ja sivusilmällä seurattiin, joko illallinen olisi valmista.

Seuraava kosketus rataan olikin jo aika-ajo. Vähän puristettiin, vähän parannettiin ja saatiin lopulta lupa osallistua kisaan… jonon perältä. (Kuski huomauttaa: jonon hännillä on muuten yllättävän hyvä näköala ja tietää sitten miten kenenkin startti onnistui ).

Ennen ensimmäistä kisaa ajettiin lyhyt warm up, jonka jälkeen alle vaihdettiin vähemmän kuluneet, mutta edelleen käytetyt renkaat. Tasapainotuskone näytti niin hurjia epätasapainolukemia takapyörälle, että vanteesta loppui pinta-ala ennen kuin kaikki painot oli liimattu. Tässä vaiheessa tiesimme, että kisan käsikirjoitus meidän osalta on farssi.

Ja niin se olikin – ensimmäinen kisa meni suoraan sanottuna päin pyörän satulaa. Takapää luisteli mutkissa sinne minne huvitti ( ja sitähän huvitti ), etupää päätti, että suoraan on aina hyvä valinta. Silti kierrosaika parani joskus muinoin samalla radalla ajetusta tuloksesta, mikä oli pieni ihme sekin.

Sitten tapahtui ihme numero kaksi: meille ojennettiin 2. sijan palkinto.

Emme ihan ymmärtäneet miksi, mutta otettiin se vastaan.

Ei näissä hommissa kannata liikaa kysellä – joskus radalla täytyy vain ajaa, hymyillä ja kävellä podiumille, kun joku sinne käskee.

KISA 2: ”Kun camberia säädetään ja pokaaleja jaetaan arpajaismeiningillä”

Toista kisaa ennen käytiin taas lyhyt warm up, sitten pieni camber-säätö takapyörään ja ihka uudet renkaat alle.

Haave: edes pari kierrosta sellaista menoa, että joku luulisi tätä kilpa-ajoksi.

Lähtö meni siedettävästi, yksi sija plakkariin heti – Nyt Virtasen kalju ei enää häikäissyt heijastamalla auringonvaloa silmiin. Edessä kolme kaveria, joista Viron kauhukakaroita ei lasketa, Saarmaa ja Pärm (he katosivat jo starttisuoralla horisonttiin), … ja katosivat yhtä nopeasti muistista.

Mutta Viron hymypoika Silver pysyi näkyvissä. Ja kuin taikaiskusta pääsin hänestä ohi! Vedin letkaa jokusen kierroksen, kunnes Silver hiipi takaisin eteen – ja jäi muutaman sekunnin päähän, ihan kuin kiusallaan.

Ajoin kuin viimeistä päivää ja sain Silverin uudestaan kiinni. Vain kerran oltiin lähellä katolleen menoa, kun yliyrittäminen meinasi kostautua. Viimeisen kierroksen alkaessa mahdollisuudet hupenee, joten ajattelin: ”Kerranhan täällä vain ollaan”. Tiukka vasuri, kaasulle ja ohi!

Tällä kertaa olin jopa muistanut lopettaa jalan lepuuttamisen jarrupolkimella – mikä aiemmin ylikuumensi jarrut niin, että meinasi tulla Red Bull antaa siivet -fiilis, kun jarrut katosivat. Nyt ne toimivat ja Silver pysyi takana ruutulipulle asti.

Sitten tapahtui taas Pärnun oma taikatemppu: järjestäjät ojensivat 1. sijan pokaalin, vaikka todellisuudessa olin maalissa kolmas.

En jäänyt oikomaan väärinkäsitystä – suuntasin pakkaamaan leiriä ja kohti kotia ennen kuin kukaan huomaisi sekaannuksen.

Kotona laitoin pokaalin ylpeänä palkintokaappiimme… jonka virkaa toimittaa pahvilaatikko varaston lattialla.

—

DRD Pro Racing

Joskus voitto tulee ajamalla, joskus järjestäjävirheellä – molemmat lasketaan.