Sivuvaunut
– SML ajajatutkinnon suorittaneille
– 18-vuotiaista eteenpäin
– Maksimissaan 1300cm3 2- tai 4-tahtimottori
Sivuvaunut on ratamoottoripyöräilyluokka, jossa kisataan kaksihenkisillä joukkueilla ja erikoisvalmisteisilla kolmipyöräisillä ajopeleillä. Matkustajan tehtävänä on liikkua pyörän päällä ja täten mutkissa painopistettä siirtämällä auttaa pyörän kääntämisessä. Kilpailukaluston runkovalmistajia on useita, mm. LCR, Adolf RS, RSR ja Ryde. Myös näiden osittain tai kokonaan kopioitujen omavalmisteisten runkojen kirjo on laaja. Runkoon on istutettu maksimissaan 1300 cc kokoinen kaksi tai nelitahtinen moottori, jonka virittäminen ahtamista lukuunottamatta on sallittua. Nykyisin Kevlarista ja hiilikuidusta tehdyt katteet ja sen osat ovat syrjäyttämässä aiemmin lasikuidusta valmistetut katteet keveytensä ansiosta. Sivuvaunut jaetaan kahteen pääryhmään, jotka ovat F1 ja F2. F1-ryhmässä pyörä on ns. pitkärunkoinen ja moottori on sijoitettu kuljettajan taakse ja F2-luokassa runko on lyhyempi ja moottori sijaitsee kuljettajan alla. Kummankin ryhmän laitteistot voivat osallistua Suomessa samoihin kilpailutapahtumiin. Perinteinen sivuvaunu-urheilu on edelleen suosittua useissa maissa, erityisesti Englannissa. Keski-Euroopassa ajetaan useita sivuvaunukilpailusarjoja, joissa osallistujamäärä on yhtä suuri kuin radan maksimikapasiteetti. Sivuvaunuluokassa on tullut paljon suomalaismenestystä. Suomeen on saatu 5 sivuvaunuluokan maailmanmestaruutta, joista viimeisin vuonna 2016, sekä lukuisa määrä muita MM-mitalisijoituksia.